5 asiaa, jotka voivat vaikuttaa stressiherkkyyteesi

IMG_0037.PNG

Tuntuuko sinusta sille, että hihat palavat helposti tai reagoit asioihin normaalia herkemmin? Toisinaan joku vastaanotollani miettiikin, että miten olo voi tuntua niin hermostuneelle, vaikka kaiken pitäisi olla elämässä hyvin. Kommentti voi kuulua vaikka näin: "Ei mulla ole stressiä, mutta silti jotenkin tuntuu, että kierrokset ovat ylhäällä koko ajan." Miksi näin on? Syitä kierroksille on varmasti useampia, mutta voisiko jokin elämäntilanteen aiheuttama stressiherkkyys myös olla aiheuttajana? Päätin hiukan tarkistella viittä eri asiaa, joiden usein ajatellaan nostavan stressiherkkyyttä.

 

Pitkäaikaiset vaatimukset

Monelle tulee ehkä yllätyksenä se, että kehomme voi tottua jopa pitkäaikaiseen stressiin. Jotta näin kävisi, on stressin oltava yllätyksetöntä, ei liian kovaa ja meillä pitää olla mahdollisuus palautua siitä. Pitkäaikaisen stressin esimerkkinä voimme käyttää lomalta töihinpaluuta. Ensin tuntuu sille, että työkiireen aiheuttama stressi painaa päälle, mutta muutamien viikkojen kuluessa tottumme taas työn tuomiin vaatimuksiin, eikä työ tunnu enää niin kauhean stressaavalle.

Mutta! Jos olemme juuri tuollaisen sopivan ja jo totutun rasitteen alaisina, mitä tapahtuu jos kohtaamme yllättävän uuden tai kovan stressin lähteen?

Tälle on mustavalkoisesti katsottuna kaksi vaihtoehtoa. Joko kehomme stressireaktio on normaali tai ylitseampuva. Jälkimmäisessä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että reagoimme uusiin stressoreihin eli rasittaviin tekijöihin voimakkaammin tai herkemmin kuin normaalisti. Mitä kovempia tai yllättävämpiä tapahtumia pitkäaikainen stressi sisältää, sen valppaammaksi aivojen uhkan havaitsemisjärjestelmä tulee ja sen herkemmäksi tulemme uusille ärsykkeille. Ehkä tällaisista yllättävistä stressoreista voi käyttää esimerkkinä parisuhdetta, jossa joudumme olemaan kokoajan varpailla, koska emme tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu tai työpaikkaa, jossa on toistuvasti organisaatiouudistuksia ja YT-neuvotteluja.

Vaikka siis tottuisimme tiettyihin asioihin, ei se vielä tarkoita kaikkien kohdalla sitä, etteikö sillä olisi merkitystä miten jatkossa reagoimme eri tilanteisiin.

 

Univaje

Kuulostaa itsestäänselvyydelle. Oletus siis on, että univaje herkistää stressille. Moni on varmasti huomannut saman asian itsellään tai puolisollaan. Mutta hold your horses, asia ei ehkä ole aivan näin yksinkertainen. Viimeaikaisessa kokeellisesta tutkimuksesta huomattiin, että yhden yön univaje näyttäisi nostavan stressiä, mutta ei stressiherkkyyttä. Joissakin tapauksissa univajeen on jopa huomattu vähentävän stressiherkkyyttä. Toisaalta se kuinka paljon uni vaikuttaa stressiherkkyyteemme on mahdollisesti riippuvainen asioista kuten unen laadusta, sukupuolesta, emootioiden säätelytavasta (esim. emootioiden tukahduttaminen/hyväksyminen), päivän tunnetilasta ja jaksamisen tasosta. Ehkä asiaan vaikuttaa myös stressin pituus tai tilanne, jossa ärsykkeitä kohdataan.

Kaikki tämä ei tietenkään vielä tarkoita sitä, etteikö unihäiriö voisi nostaa osalla meistä stressiherkkyyttä. Eikä se myöskään tarkoita sitä, etteikö meistä voisi tulla unihäiriön aikana emotionaalisesti herkempiä joillekin ärsykkeille. Univaje nimittäin laskee silmien yläpuolella olevan sisemmän etuaivokuoren aktivaatiota 1,2. Ja kun tämä mm. tietoista käyttäytymistämme ohjaavan aivoalueen toiminta laskee univajeen aikana, saa emotionaalisempi aivoalue niin sanotusti enemmän kaistanleveyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sanat joita käytämme ja emootiot joita koemme voivat olla hiukan korostetumpia kuin ilman univajetta – niin hyvässä kuin pahassa.


“Vaikka 50-60% meistä kokee traumaattisen kokemuksen elämänsä aikana “vain” 7,8% kärsii PTSD:stä. Kaiken kaikkiaan olemme siis yllättävän teflonpintaisia.”

 

Lapsuus

Kokemukset lapsuudessa vaikuttavat siihen miten reagoimme stressaaviin tilanteisiin tulevaisuudessa. Se miten tulevaisuudessa reagoimme, ei ehkä ole niin mustavalkoista kuin voisi kuvitella – taaskaan. Lapsuuden stressi ei automaattisesti tarkoita sitä, että aikuisena olisimme stressiherkkiä. Eräs teoria näkee tilanteen niin, että lapsuusajan stressi voi valmistaa yksilön paremmin kestämään aikuisajan stressiä. Toisen teorian mukaan taas lapsuuden ajan kertyvä stressi johtaa stressiherkkyyden nousuun aikuisena. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Ehkä kyse on siitä, että stressin vaikutukset ovat tilannekohtaisia, eivätkä aina stressin määrästä tai luonteesta riippuvaisia. Esimerkiksi lapsen kokema kova stressi, mutta lasta tukevan aikuisen tarjoamassa turvallisessa ympäristössä sekä positiivisen selviytymisesimerkin kautta, voi antaa kestävät keinot kohdata stressiä aikuisena. Toisaalta taas toistuva yllättävä stressi tai liian paljon stressiä etenkin turvattomassa yhteydessä voi herkistää aikuisuuden stressiherkkyydelle 2,3,4,5. Yllätyksellisestä ja turvattomasta ympäristöstä esimerkkinä toimivat lapsuusajan ennalta-arvaamaton hoitokäyttäytyminen, laiminlyönti tai henkinen ja fyysinen hyväksikäyttö.

Ehkä voimme ajatella tässä tilanteessa stressiherkkyydelle herkistymistä käänteisenä U:na. Heikompi stressikestävyys syntyy, jos lapsena ei altistua “ollenkaan” stressille tai jos stressiä on liikaa. Parempi stressikestävyys taas syntyy jos emme altistu yllä mainituille turvattomille tapahtumille, rasittavia tekijöitä on juuri sopivasti ja meillä on turvallinen esimerkki siitä miten toimia haastavissa tilanteissa.

Nyt moni meistä varmasti ajattelee, että mitenköhän se oma elämä on kohdellut lapsuuttamme ja kuinka stressiherkkiä olemme. Jos otamme esimerkiksi traumaperäisen stressihäiriön (PTSD), menee meillä kokonaisuudessaan yllättävä hyvin. Vaikka noin 70 prosenttia kokee traumaattisen kokemuksen elämänsä aikana “vain” noin 5-10 prosenttia kärsii PTSD:stä. Kaiken kaikkiaan olemme siis yllättävän teflonpintaisia.
s

KORKEAMPI Ikä

Toisin kuin voisi kuvitella korkeampi ikä ei ehkä olekaan stressille herkistäjä – ainakaan niin paljon kuin voisi kuvitella 8,9,10. Näyttäisi jopa sille, että edes äskettäinen stressi tai kova viimeaikainen stressi ei nosta vanhemmiten stressiherkkyyttä. Se missä eroja kuitenkin syntyy vanhemman ikäpolven “tappioksi”, on korkeampi kokonaisstressin taso. Mikäli siis vanhempana koemme enemmän korkeampaa kokonaisrasitusta, näyttäisi se vaikuttavan päivittäisten stressitekijöiden herkempään reagoimiseen.

En kuitenkaan lähtisi nuorena henkilönä keulimaan tällä tiedolla. On nimittäin huomattu, että yllä mainitsemani äskettäinen tai kova viimeaikainen stressi nostaa stressiherkkyyttä nuorilla enemmän kuin iäkkäämmällä populaatiolla.

Vaikka toisenlaisiakin tuloksia on tullut, muutamat pienet tutkimukset viittaavat siihen, että ikä vaikuttaa myös esimerkiksi siihen miten palaudumme työn rasituksesta tai liikunnasta 11, 12. Iän lisääntyessä meillä menee pidempään niin töistä kuin liikunnasta palautumiseen. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että olisimme fyysisille ja psyykkisille stressoreille herkempiä - kunhan vain saamme palautua riittävästi. Stressoriin eli stressin aiheuttajaan reagoiminen on yleensäkin yksilö- ja tilannekohtaista.

Trauma

Tiedetään, että traumaperäisessä stressihäiriössä (PTSD) voi ilmetä lisääntynyttä aistiherkkyyttä. Eli aivojen reagointi esimerkiksi poikkeaviin ääniin voi olla aktiivisempaa. Professori Ali Mazaheri Birminghamin yliopistosta epäileekin, että PTSD:stä kärsivän aivo yliprosessoi kaikkia muutoksia ympäristössä. Tämä voi tarkoittaa sitä, että herkkyyttä ja ylivalppautta ei ole vain traumaan tai uhkaan liittyviin asioihin vaan mahdollisesti myös ihan täysin neutraaleihin ympäristön ärsykkeisiin 13,14,15. Vaikka tätä voidaan ehkä kutsua stressiherkkyydeksi, ei se tietenkään tarkoita sitä, että traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivät olisivat herkkiä kaikille ärsykkeille.

Kuten monessa muussakin asiassa myös PTSD oireilussa löytyy vaihtelua. Janan toisesta päästä löytyvät ne, joilla on herkkyyttä eri ärsykkeille ja emotionaalisille reaktioille. Toisessa päässä taas ovat he, jotka eivät reagoikaan kovin herkästi ärsykkeisiin, vaan itseasiassa sulkeutuvat ja ovat emotionaalisesti yli-kontrolloivia. Tämä voi johtaa emootioden vaimentamiseen ja kehollisten kokemuksien puuduttamiseen.


Mitä tästä pitäisi ajatella ja onko ohjeita?

Ei kai asiasta oikein voi muuta ajatella kuin, että reagointi on yksilö- ja tilannekohtaista. Tästä syystä en voi antaa suoranaista ohjeistusta, mutta aina voimme kuunnella mitä keho kertoo.

Kuuntele mieltä - Voimme pyrkiä olemaan enemmän tietoisia siitä miten reagoimme eri tilanteissa. Voit kiinnittää huomiota ajatuksiisi ja tunteisiisi, kun olet esimerkiksi henkisesti väsynyt, kärsit univajeesta, olet nälkäinen tai stressaantunut. Tunnistamalla eri tilanteisiin liittyvät ajatukset ja emootiot voimme ehkä oppia muokkaamaan reagointiamme stressaaviin asioihin.

Kuuntele vartaloa - Moni meistä ei huomaa mitä vartalossa tapahtuu. Saatamme hengittää pinnallisesti tai huomaamatta jännittää hartioita tai jopa koko vartaloa. Tämä pitää kehomme jatkuvasti valmiustilassa. Opettele siis kuuntelemaan mitä kehosi kertoo. Apuna voit käyttää vaikka tietoisuus-harjoitteita, joogaa, kehoterapiaa tai psykofyysistä psykoterapiaa.

-Kiropraktikko Kristian

Liiku, Syö, Hymyile, Lepää - Toista!

Mikäli pidit tekstistä, olisi minulle tärkeää, jos voisit tykätä kirjoituksesta tai jakaa sen eteenpäin. Kiitos! © Kristian Ekström